Idis 3—4 on konkreettinen työväline opetuksen suunnittelun lähtökohdaksi kolmannen ja neljännen luokan opettajille.
Idis-työkirjat tuovat opetuksen arkeen selkeyttä, tukea ja ideoita. Kirjoissa laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt jäsentyvät neljäksi ilmiöksi, jotka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden lukuvuoden vuosikelloon. Ilmiökokonaisuuksissa on havaittavissa ja vertailtavissa oppiaineiden väliset yhteydet vuosiluokkien sisällä ja niiden välillä. Lisäksi kirjoissa on käytännölliset oppiaineiden tarkistuslistat, joihin tavoitteet, sisällöt ja hyvän osaamisen kriteerit on kiteytetty. Mukana on myös viikkosuunnitelmapohjia ja mahdollisuus työn dokumentointiin.
Idis-työkirjat helpottavat opettajien välistä yhteistyötä. Ne auttavat kehittämään ja hallitsemaan joustavia opetusmuotoja sekä mahdollistavat yhtenäisen toimintakulttuurin toteuttamisen esiopetuksesta läpi alakoulun.
Työkirjat perustuvat valtakunnallisiin Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2014) ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2014). Vuosiluokkakohtaisten esimerkkien pohjana ovat Tampereen kaupunkiseudun perusopetuksen yhteinen opetussuunnitelma (2016) sekä Tampereen kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma (2016) ja tarvittavat kohdat ohjataan tarkistamaan oman alueen opetussuunnitelmasta. Vieraiden kielten tavoitteita ja sisältöjä ei ole jäsennelty. Uskonnoista on otettu mukaan evankelisluterilainen uskonto ja sen rinnalle elämänkatsomustieto.
”Opetussuunnitelma tuntui laajuudessaan hankalasti hallittavalta kokonaisuudelta. Aika kului tavoitteiden ja sisältöjen etsimiseen, eivätkä oppiaineiden väliset yhteydet hahmottuneet kokonaisuuksiksi. Opettajien välinen yhteistyö kaipasi yhteistä kieltä ja suunnittelun pohjaa. Syntyi tarve jäsentää ops helposti ymmärrettävään muotoon. Tästä syntyivät Idikset.”
- Tiia-Pauliina Ahokangas ja Johanna Kanto
Tiia-Pauliina Ahokangas, KM, työskentelee Tampereella erityisluokanopettajana. Hän on ratkaisukeskeinen valmentaja ja työnohjaaja. Lisäksi hän toimii OAJ:n Nuori opettaja -kouluttajana. Työssään hän on kiinnostunut tukemaan ihmisiä erilaisissa elämän haasteissa. Hänen sydäntään on lähellä lasten kokonaisvaltaisen kehittymisen sekä oppimisen tukeminen. Työnohjauksissa hän pyrkii löytämään ohjattavien kanssa ratkaisuja ja voimavaroja työarkeen.
Johanna Kanto, KM, työskentelee Nokialla luokanopettajana. Työssään hän on kiinnostunut lapsen oppimisprosessin rakentamisesta sekä laaja-alaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Hän toimii alkuopettajana ja on kiinnostunut kehittämään esi- ja alkuopetuksen työskentelymalleja. Työotteeltaan hän on ratkaisukeskeinen ja pyrkii löytämään ratkaisuja opetusalan arkeen.